Rapautuminen- kallio murenee

Rapautuminen= kiviaineksen hajoamista lämpötilan vaihtelun, veden, ilman tai eliöiden vaikutuksesta. Kallioperän ominaisuudet vaikuttavat rapautumisnopeuteen: kova kallioperä rapautuu hitaammin kuin pehmeä. Rapautumisen seurauksena muodostuu kivennäismaalajeja, jotka sekoittuvat eloperäiseen ainekseen muodostaen maaperän.

Mekaanisessa rapautumisessa (fysikaalinen rapautuminen) kiviaines murenee erityisesti lämpötilan vaikutuksesta. Suuret lämpötilanvaihtelut aiheuttavat kivessä muutoksia: lämpimässä kiven mineraalit laajenevat ja kylmässä supistuvat, mikä aiheuttaa jännitteitä eri mineraalikiteiden välille. Toistuvan laajenemisen ja supistumisen seurauksena kivi halkeaa. Tätä ilmiötä kutsutaan lämpörapautumiseksi. Sitä esiintyy aluella, jolla päivän ja yön lämpötilaerot ovat hyvin suuria, esimerkiksi aavikoilla. Kylmillä alueilla vesi voi aiheuttaa pakkasrapautumista. Kallion halkeamiin valunut vesi jäähtyy ja laajenee, mikä suurentaa halkeamaa. Toistuvien jäätymisten ja sulamisten jälkeen kivi lopulta hajoaa. Suolakiderapautumista tapahtuu, kun kuumilla alueilla vesi haihtuu ja suolakiteet kasvavat kallioiden ja kivien raoissa.
    Kemiallisessa rapautumisessa veteen liuenneet hapot liuottavat kiviaineksen mineraaleja. Hapot ovat peräisin maaperästä, missä lahoamisprosesseissa muodostunutta hiilidioksidia ja lahonneista kasveista peräisin olevia humushappoja liukenee veteen. Kuumilla ja kosteilla alueilla kallioperä altistuu herkemmin kemialliselle rapautumiselle. Pehmeät kivilajit, kuten kalkkikivi, ovat alttiimpia kemialliselle rapautumiselle kuin esim graniitti.
    Organogeeninen rapautuminen on eliöiden aiheuttamaa rapautumista, joka ilmenee sekä fysikaalisena että kemiallisena rapautumisena. Kasvien juuret kasvavat kallion halkeamiin niin, että kallio halkeaa. Juurien erittämät hapot liukenevat veteen ja hapan vesi liuottaa kallioperää kemiallisesti. Kalliolla kasvavat jäkälät erittävät myös happoja, jotka ajan mittaan rapauttavat kalliota kemiallisesti. Sileään kallioon muodostuu näin rosoinen pinta.

Massaliikunnot

Massaliikunnoiksi kutsutaan maa- ja  kiviaineksen liikkumista rinnettä alas painovoiman vaikutuksesta. Maa-aines voi lähteä liikkeelle liukumalla, sortumalla, virtaamalla tai vyörymällä. Liike voi olla joko hidasta tai nopeaa. Nopeita massaliikuntoja ovat maanvieremät, kivivyöryt, mutavyöryt ja lumivyöryt. Massaliikunnon syntyyn tarvitaan jokin laukaiseva tekijä, kuten maanjäristys, runsaista sateista johtuva maaperän vettyminen tai ohi ajavan raskaan ajoneuvon aiheuttama tärinä. Nopeat maamassojen liikkeet johtuvat usein jyrkillä rinteillä pelkästään painovoimasta. Massaliikuntojen riskiä lisää kasvillisuuden puuttuminen.
    Vuotomaa-ilmiö on maan hidasta valumista rinteiltä laaksoon toistuvien sulamisten ja jäätymisten tai kuivumisen ja vettymisen tuloksena. Sitä esiintyy lähinnä vain ikirouta-alueilla.

Tippukiviluola= Kemiallisen rapautumisen muodostama maanailainen luola. Luolan 
kattoon muodostuu kalkkikivisiä tippukiviä kalkkipitoisen veden putoamispaikkaan. Stalaktiivit riippuvat katosta, kun taas stalagmiiti kasvavat luolan lattiasta ylöspäin. Tippukiviluolia on paljon myös Turkissa.