maanantai 17. marraskuuta 2014

Arviointi

Blogin tekeminen oli hyvää kokeeseen valmistautumista. 
Paneuduin osaan kappaleista paremmin kuin toisiin, mutta asiaa jäi melkohyvin päähän kaiskista kappaleista.
    Oppimispäiväkirjaan olisin voinut kirjoittaa enemmän omia näkemyksiä ja mielipiteitä asioista. Myös valitsemaani maata Turkkia en kaikkiin kappaleisiin osannut yhdistää kovinkaan laajasti. Olen kuitenkin ihan tyytyväinen työhöni. Antaisin arvosanan 8 ! :)


Maisema- luonnon taidonnäyte

Maisema= Maantieteessä ihmisen näköaistitillaan havaitsemaa kaukonäkymää. Maisema voi yhtä hyvin olla urbaani näkymä kerrostalon ikkunasta tai kansallismaisema.

Maisema voidaan jakaa luonnon- ja kulttuurimaisemiin. 
Luonnonmaisemia ovat alueet, joiden kehitys on suurelta osin luonnon muokkaamaa.
Kulttuuri maisemassa ihmisen toiminta on hallitsevassa osassa. Tällaisia ovat maaseudun kulttuurimaisemat sekä rakennettu kulttuuriympäristö kaupungeissa ja taajamissa. Maaseudun kulttuurimaisemat ovat usein samalla perinnemaisemia, jotka vaativat säännöllistä hoitoa.
Maiseman suuralueita ovat vuoristot, polaarialueiden jäätiköt, rannikot, ja saaret, aavikot, maanviljelysalueet sekä erityyppiset metsät. Lisäksi voidaan luokitella lähes rajattomasti pienempiä maisema-alueita esimerksi paikallisten korkeussuhteiden, kulttuurimaisemien tai kasvillisuuden perusteella.




Maisema on silmin havaittava näkymä. Todellisen itse nähdyn maiseman lisäksi maantieteilijä voi havannoida maisemaa valokuvista, ilma- ja satelliittikuvista sekä kartoista. Maiseman tulkinta karttojen avulla vaatii kokemusta, jotta kaksiulotteisen kartan pystyy hahmottamaan kolmiulotteisena maisemana.

Suomen maisemat

Suomessa on yli 150 aluetta, jotka on arivoitu valtakunnallisesti arvokkaiksi maisema-alueiksi ja merkitty maakuntakaavoihin. Suurin osa arvokkaista maisema-alueista sijaitsee vanhoilla viljelysalueilla Etelä- ja Länsi-Suomessa.
    Suomi voidaan maantieteellisesti jakaa kuuteen maisema-alueeseen. Jako perustuu luonnonmaiseman tulkintaan, mutta siihen vaikuttaa myös ihmisen toiminta, kuten maanviljelyalueiden sijoittuminen. Alueet jaetaan pinnanmuotojen, vesistöjen kasvillisuuden ja ihmisen toiminnan perusteella.



Turkin maisemat

Turkissa on upeat maisemat. Turkki jaetaan maantieteellisesti seitsemään alueeseen: Marmaran, Aigeianmeren, Mustanmeren, Keski-Anatolian, Itä-Anatolian, Kaakkois-Anatolian ja Välimeren alueisiin.







Jäätikön jäljet- muinaiset merkit

Jäätikkö eroosiota esiintyy, siellä missä liikkuva jää kuluttaa kallioperää. Vuorilla esiintyy jäätiköitä, jopa päiväntasaajalla, sillä mitä korkeammalla vuorsitossa ollaan, sitä kylmempi ilmasto on. Jäätikkö kasvaa jäätikön akkumulaatio- eli kasaantumisalueella, jolle sataa lunta. Lumi pakkaantuu ajan mittaan jääksi, jonka paino muuttuu paineen vaikutuksesta pehmeäksi ja sulamisvedet virtaavat pohjaa pitkin pienentäen maankamaran ja jään välistä kitkaa.
    Kylmän ilmaston vallitessa syntyy mannerjäätiköitä, jotka peittävät suuria maa-alueita.

Laaksojäätikkö= Alueita, jotka liukuu painovoiman ansiosta laaksoja pitkin rinnettä alas kuluttaen samalla kallioperää koko kosketuspinnaltaan. Liikkuvat jäätiköt repivät kalliosta palasia, murskaavat palat alallaan ja kuljettavat murskeen eli moreenin kohti laaksoja. Jäätikön liikkuessa muodostuu U-laaksoja. Jäätikkö sulaa alareunasta, ja jään kuljettama moreeni kasaantuu harjanteiksi sulamisalueelle. Laaksojäätikön virratessa mereen syntyy vuonoja. Jäätikkö kuluttaa laaksoja syviksi U-laaksoiksi, mutta mereen joutuessaan jää kelluu ja sen eroosiovoima vähenee. Tämän vuoksi vuonot ovat syviä mantereen puolella mutta matalia meren läheisyydessä.





Mannerjäätikön eroosiovoimat toimivat laaksojäätikön voimien tavoin, mutta paljon tehokkaammin. Jäätä on mannerjäätikössä laaksojäätikköä huomattavasti enemmän, ja se liukuu jäänjakaja-alueelta joka suuntaan murskaten kalliota allaan ja silottaen pintoja. Mannerjäätikkö ja sen alla muodostuva moreeni tasoittavat maanpinnan muotoja, muodostavat kumpuja ja hiovat kallioperää sileäksi. Kallioperän pinnan paljastuessa esiin tulee syväkivilajeja kuten graniittia.
Samalla kun jää kuluttaa kallioperää, se myös kuljettaa kallioperän mursketta, moreenia mukanaan ja kasaa sitä sopiviin paikkoihin.

Silokalliot syntyvät, kun jään alle kasaantunut hienompi aines hioo kalliot sileiksi jään tulosuunnan puolelta.


Drumliinit syntyvät, kun jäätikkö etenee kallioytimen ylitse. Kallio kovertaa jäähän kolon, joka täyttyy ympäriltä puristuvasta moreenista.



- Mannerjäätikön sulamisvesien kasaamia muodostumia ovat harjut, deltat ja sandurit.
Harju= Pitkänomainen rakenne, joka syntyy jäätikön sulamisvesien lajittelemasta ja kuljettamasta aineksesta jäätikön alle, jäätikköjen tunneliin. Harjut koostuvat usein pyöristyneistä kivistä sekä lajittuneesta sorasta ja hiekasta.
Sandur= Veden pinnan yläpuolelle kasaantunut kuivan maan delta.

Reunamuodostumat ovat monimutkaisia yhdistelmämuotoja, jotka ovat syntyneet glasiaalisen ja glasifluviaalisen eli mannerjäätikön etenemisen ja sulamisvesien kasaamista aineksista. Reunamuodostumat syntyivät jään reunan suuntaiseksi harjanteeksi, kun jään reuna pysyi pidemmän aikaa samalla paikalla. Kesällä jään reuna vetäytyi sulamisen vaikutuksesta, mutta talvella jäätä muodostui lisää, ja se työnsi jäätikön aiemmin muodostamaa moreenia edessään. Toistuvien sulamisten ja etenemisten seurauksena jään reunaan muodostui moreenisydäminen harjanne. Reunamuodostuman päälle kasaantui sulamisvirtojen kuljettamaa ainesta. Suuret reunamuodostumat, kuten salpausselät, syntyivät noin 11 400-12 300 vuotta sitten jään silloisen reunan eteen.

Maankohoaminen= hidasprosessi, jossa mannejään alle painautunut maankamara jälleen kohoaa omalle tasolleen.

torstai 13. marraskuuta 2014

Eroosio- liikuttavat voimat

Eroosiolla tarkoitetaan kallioperän ja maaperän kulumista veden, tuulen, aallokon tai jään kuljettaessa rapautumistuotteita paikasta toiseen. Eroosiovoimat kuluttavat maa- ja kallioperää, kuljettavat eroosio- ja rapautumistuotteita sekä lajittelevat ja kasaavat ne lopulta jonnekkin muualle. Maanpinnan muodoista on nähtävissä, mitkä eroosiovoimat ne ovat synnyttäneet.

Heti ihmisen toiminnan jälkeen eniten pinnanmuotoja tasaava voima on vesi. Joki saa alkunsa sataneesta vedestä. Vesi valuu rinteitä alas kuluttaen samalla itselleen jokiuomaa. Mitä nopeammin vesi virtaa, sitä suurempia kappaleita se pystyy kuljettamaan. Pohjaeroosion takia joki kaivautuu yhä syvemmälle ja sen reunoista tulee jyrkkiä. Kuvilla alueilla joki muodostaa syvän kanjonin, mutta sateisilla alueilla maa-ainesta huuhtoutuu sadeveden mukana ja uoman reunat romahtavat massaliikuntojen vaikutuksesta jokeen. Näin muodostuu V-laakso.


Joki myös kuljettaa kuluttamaansa maa-ainesta. Aines voi kulkeutua joen mukana veteen liettyeenä ja liuenneena tai pohjalla pyörien ja liukuen. Yläjuoksuilla on usein paljon korkeuseroja, kuten vesiputouksia ja koskia. Joet ovat yläjuooksulla kapeampia kuin alajuoksulla. Ajan mittaan epätasaisuudet kuluvat pois ja lopulta joki virtaa hitaasti leveässä uomassa.
    Kun virtaama vähenee ja joen nopeus hidastuu, suuremmat kappaleet eivät enää pysy virran mukana, vaan kasautuvat joen pohjalle. Silloin joki madaltuu. Tulvan sattuessa virtaama lisääntyy äkillisesti ja joen pohjalle kasautunutta ainesta huuhtoutuu virran kuljetettavaksi ja usein joen penkereitten ylitse kummallekin puolelle tulvatasangoksi. Mitä hienompaa maa-aines on, sitä kauemmaksi se joen uomasta kulkeutuu. Karkeampi aines taas kasautuu tulvien aikana joen uoman lähelle muodostaen tulvavallin. Joet tulvivat silloin tällöin luonnostaan ja tulvien mukana tulvatasangoille levittyvä liete on hyvin ravinnepitoista. Tämän vuoksi ihmiset asuttavat ja viljelevät tulvatasankoja.
    Veden virtaus kuluttaa jokea myös sivusuunnassa. Sivueroosion vaikutuksesta joki alkaa mutkitella. Voimakas virta kuluttaa uomaa tehokkaasti ulkokaarteesta, ja samalla hitaampi virtaus kasaa sisäkaarteeseen ainesta hiekkasärkäksi. Joen mutkia kutsutaan meandereiksi. Kun joki oikaisee kulkureittiään meanderin välisen särkän lävitse, jäljelle jää vanha varsinaisesta jokiuomasta irtautunut makkarajärvi.


    Joki laskee yleensä mereen, jossa virtaus loppuu. Suisto eli delta syntyy alueelle, jossa joki laskee mereen ja haarautuu useiksi suuhaaroiksi. Joen kuljettama hiekka ja liete kasaantuvat kerrostumiksi joen pohjalle ja sivuille, mikä saattaa vaikuttaa joen virtaamaan. Kasaantunut maa-aines siirtää rannikkoa yhä kauemmaksi merelle muodostaen samalla hedelmällistä viljelysmaata.




      
     -Tuuli kuljettaa pieniä hiekanjyviä pitkiäkin matkoja.                  Kuivilla alueilla tuulen kuljettama hiekka hioo kalliota              tyvestä ja muodostaa sienikalliota.
  • Dyynejä syntyy, kun tuuli siirtää hiekkaa mukanaan ja kasaa sitä keoiksi.
  • Aallokko syntyy, kun tuuli saa aikaan vesimolekyylien pystyliikkeen. Mitä pitkäkestoisemoi ja voimakkaampi tuuli on, sitä korkeampia aaltoja syntyy.
Tehtävä 2, s.115
Selvitä, missä päin Suomea esiintyy dyynejä?
- Tunnetuimmat dyynit Suomessa ovat Yyterin ja Kalajoen hiekkadyynit. Näkyvimpiä dyynejä on rannikkoseuduilla, mutta sisämaassa on monia vaikeasti havaittavia kasvillisuuden peittämiä niin sanottuja kuolleita dyynejä.


Rapautuminen- kallio murenee

Rapautuminen= kiviaineksen hajoamista lämpötilan vaihtelun, veden, ilman tai eliöiden vaikutuksesta. Kallioperän ominaisuudet vaikuttavat rapautumisnopeuteen: kova kallioperä rapautuu hitaammin kuin pehmeä. Rapautumisen seurauksena muodostuu kivennäismaalajeja, jotka sekoittuvat eloperäiseen ainekseen muodostaen maaperän.



Mekaanisessa rapautumisessa (fysikaalinen rapautuminen) kiviaines murenee erityisesti lämpötilan vaikutuksesta. Suuret lämpötilanvaihtelut aiheuttavat kivessä muutoksia: lämpimässä kiven mineraalit laajenevat ja kylmässä supistuvat, mikä aiheuttaa jännitteitä eri mineraalikiteiden välille. Toistuvan laajenemisen ja supistumisen seurauksena kivi halkeaa. Tätä ilmiötä kutsutaan lämpörapautumiseksi. Sitä esiintyy aluella, jolla päivän ja yön lämpötilaerot ovat hyvin suuria, esimerkiksi aavikoilla. Kylmillä alueilla vesi voi aiheuttaa pakkasrapautumista. Kallion halkeamiin valunut vesi jäähtyy ja laajenee, mikä suurentaa halkeamaa. Toistuvien jäätymisten ja sulamisten jälkeen kivi lopulta hajoaa. Suolakiderapautumista tapahtuu, kun kuumilla alueilla vesi haihtuu ja suolakiteet kasvavat kallioiden ja kivien raoissa.
    Kemiallisessa rapautumisessa veteen liuenneet hapot liuottavat kiviaineksen mineraaleja. Hapot ovat peräisin maaperästä, missä lahoamisprosesseissa muodostunutta hiilidioksidia ja lahonneista kasveista peräisin olevia humushappoja liukenee veteen. Kuumilla ja kosteilla alueilla kallioperä altistuu herkemmin kemialliselle rapautumiselle. Pehmeät kivilajit, kuten kalkkikivi, ovat alttiimpia kemialliselle rapautumiselle kuin esim graniitti.
    Organogeeninen rapautuminen on eliöiden aiheuttamaa rapautumista, joka ilmenee sekä fysikaalisena että kemiallisena rapautumisena. Kasvien juuret kasvavat kallion halkeamiin niin, että kallio halkeaa. Juurien erittämät hapot liukenevat veteen ja hapan vesi liuottaa kallioperää kemiallisesti. Kalliolla kasvavat jäkälät erittävät myös happoja, jotka ajan mittaan rapauttavat kalliota kemiallisesti. Sileään kallioon muodostuu näin rosoinen pinta.

Massaliikunnot

Massaliikunnoiksi kutsutaan maa- ja  kiviaineksen liikkumista rinnettä alas painovoiman vaikutuksesta. Maa-aines voi lähteä liikkeelle liukumalla, sortumalla, virtaamalla tai vyörymällä. Liike voi olla joko hidasta tai nopeaa. Nopeita massaliikuntoja ovat maanvieremät, kivivyöryt, mutavyöryt ja lumivyöryt. Massaliikunnon syntyyn tarvitaan jokin laukaiseva tekijä, kuten maanjäristys, runsaista sateista johtuva maaperän vettyminen tai ohi ajavan raskaan ajoneuvon aiheuttama tärinä. Nopeat maamassojen liikkeet johtuvat usein jyrkillä rinteillä pelkästään painovoimasta. Massaliikuntojen riskiä lisää kasvillisuuden puuttuminen.
    Vuotomaa-ilmiö on maan hidasta valumista rinteiltä laaksoon toistuvien sulamisten ja jäätymisten tai kuivumisen ja vettymisen tuloksena. Sitä esiintyy lähinnä vain ikirouta-alueilla.



























Tippukiviluola= Kemiallisen rapautumisen muodostama maanailainen luola. Luolan 
kattoon muodostuu kalkkikivisiä tippukiviä kalkkipitoisen veden putoamispaikkaan. Stalaktiivit riippuvat katosta, kun taas stalagmiiti kasvavat luolan lattiasta ylöspäin. Tippukiviluolia on paljon myös Turkissa.


Magmaa ja maanjäristyksiä

Vulkanismi= eli tuliperäinen toiminta on ilmiö, jossa maansisäinen kuumuus purkautuu sulana kiviaineksena eli magmana. Maan pinnalle virrannut magma on laavaa. Jähmettyneestä  laavasta muodostuu tulivuoria. Vulkaanisiin ilmiöihin kuuluvat tulivuortenpurkaukset, kuumat lähteet ja vulkaaniset kaasupurkaukset.

Tulivuoret voidaan jakaa kahteen päätyyppiin: kilpi- ja kerrostulivuoriin.
    Kerrostulivuoret ovat kartion muotoisia ja rinteiltään jyrkkiä. Ne muodostuvat päällekäisistä laavan ja vulkaanisen tuhkan kerroksista. Kerrostulivuoret ovat tyypillisä tulivuoria mannerlaattojen saumakohdissa. Erityisesti niitä esiintyy alityöntövyöhykkeillä.
    Kerrostulivuorten sitkeä laava muodostaa yleensä purkausaukon eli kraatterin suulle kovan kuoren tai laavatapin, jonka alla magman ja vulkaanisten kaasujen paine pääsee kohoamaan. Lopulta paine räjäyttää purkausaukon laavatapin tieltään. Tällöin tapahtuu räjähdyspurkaus. Ympäristöön leviää tefraa eli vulkaanista tuhkaa.


    Kilpitulivuoret muodostuvat basalttisesta, emäksisestä laavasta, joka on helposti juoksevaa ja nopeasti virtaavaa. Vuoret ovat loivarinteisiä ja laakeita tulivuoria, jotka syntyvät mereisten laattojen saumakohtiin tai kuumien pisteiden päälle. Purkaukset ovat rauhallisia. Räjähdyksiä tapahtuu vain, jos vettä pääsee purkautumiskanavaan. Purkauksissa ei yleensä vapaudu tuhkaa, mutta laava voi suihkuta tuliverhoina maanpinnan yläpuolelle.



Maanjäristykset

Maanjäristys tapahtuu, kun kallioperään varastoitunut jännitys ylittää kiviaineksen lujuuden. Tällöin kallioperä repeää ja energia vapautuu nopeasti maapallon kuoressa, mikä saa aikaan seismisiä aaltoja. Suurin osa maanjärisyksistä tapahtuu litosfäärilaattojen reunoilla, mutta järistyksiä voi olla myös laattojen keskellä.
    Maanjäristyksen järistyskeskus eli hyposentri on maankuoren sisällä. Suoraan sen yläpuolella maanpinnalla on episentri, jossa maanjäristyksen tuhovaikutus on voimakkain. Hyposentristä lähtee liikkeelle kahdentyyppisiä seismisiä järistysaaltoja. Pitkittäiset P-aallot eli primääriaallot etenevät maankuoren sisällä, ja niiden nopeus on 6-14 km/s. Aallot ovat hitaampia kiinteässä kalliossa ja nopeampia syvällä maan sulassa vaipassa. Poikittaiset S-aallot  eli sekundääriaallot ovat lähes puolet P-aaltoja hitaampia. S-aallot eivät läpäise nestemäisiä eli sulia kerroksia maan sisällä.
    Episentristä lähtee ympäristöön myös pinta-aaloja eli L-aaltoja, jotka ovat hitaita mutta saavat aikaan suurimmat tuhot. Pinta-aallot ovat sitä voimakkaampia, mitä lähempänä maanpintaa hyposentri sijaitsee.
    Maanjäristyksen voimakkuutta kuvataan magnitudilla. Yleensä käytetään Richterin asteikkoa, joka on logaritminen. Suomessa tapahtuu vuodessa kymmeniä maanjäristyksiä, mutta niiden magnitudi on hyvin pieni.

Maanjäristykset Turkissa

Turkki sijaitsee seismisesti aktiivisella alueella, joten maanjäristykset ovat mahdollisia kaikkialla maassa. Maanjäristyksille alttiimpia alueita ovat Antalyasta länteen sijaitsevat maa- ja rannikkoalueet ja Diyarbakirista itään sijaitseva maaseutu. Lisäksi maan halki kulkee kaksi maanjäristyksille altista kaistaletta maan pohjois- ja kaakkoisosissa. Istanbul sijaitsee niin sanotulla Marmaran murtumalinjalla, jossa 1999 tapahtunut järistys aiheutti suurta tuhoa Izmitin kaupungissa ja sen läheisyydessä. Vuodesta 1900 lähtien Turkin alueella on mitattu kolmisenkymmentä yli 7 Richterin maanjäristystä. Tällaisten maanjäristysten aikaväli on tavallisesti ollut 4-7 vuotta.



Tehtävä 3, s.106

Maanjärisyksiä taphtuu myös merien alla. Miksi nekin ovat vaarallisia?
- Meren pohjassa tapauhtuva maanjäristys voi saada aikaan hyökyaallon, eli tsunamin, josta seuraa suuria tuhoja.





keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Geologinen kierto- kivikerrätystä


Maapallon kuori ja kivet muodostuvat pääosin mineraaleista. Ne ovat eri alkuaineiden muodostamia kemiallisia yhdisteitä. Jotta aine voidaan luokitella mineraalisiksi, sen tulee olla kiinteä, homogeeninen eli yhtenäinen ja syntynyt luonnon prosessissa. Mineraaleista kaksi: maasälvät ja kvartsi, muodostavat noin 60% koko maankuoresta.
    Malmimineraalisiksi kutsutaan mineraalia, joka sisältää niin paljon jotakin metallia, että metallin erottaminen eli rikastaminen on taloudellisesti kannattavaa. Kun mineraalit yhdistyvät kiinteäksi kappaleeksi, muodostuu kivilaji. Jotkin kivilajit voivat muodostua lähes pelkästään yhdestä mineraalista, kuten kvartsiitti kvartsiitista, mutta yleensä kivilaji on muodostunut kolmesta viiteen eri mineraalista. Erilaisia kivilajeja on tuhansia. Ne muodostavat yhdessä kallioperän.



Kallioperä= Kiinteä maankuori, joka on muodostunut eri kivilajeista. Kallioperä on usein irtainten maa-ainesten peitossa.

Maapallolla syntyy jatkuvasti uutta kallioperää ja vuoristoja muun muassa laattatektoniikan ja vulkanismin avulla. Samaan aikaan toisaalla vuoristot rapautuvat, kuluvat, ja pinnan muodot tasoittuvat. Kiertokulun voimana toimivat maapallon sisäinen lämpö, Auringosta tuleva energia ja painovoima. Kivikehän jatkuvaa liikettä kutsutaan geologiseksi kierroksi.



























Eroosio kuluttaa kallioperää ja tasaa pinnanmuotoja. Vanhat kilpialueet ovat tasoittuneet pinnanmuodoiltaan peneplaaneiksi eli puolitasangoiksi.

"Kivilajit luokitellaan magma-, sedimentti- ja metamorfisiin kiviin syntytapansa perusteella"




Magmakivet syntyvät maapallon sisällä olevasta sulasta magmasta kiteytymällä ja jähmettymällä. Syntyvän kiven ominaisuuksiin vaikuttaa, kuinka hitaasti magma jäähtyy ja jähmettyy. Magmakivet muodostavat 90% maapallon kallioperästä, mutta ne ovat usein muiden kivilajien, maaperän tai meren peitossa.

Vuorenpoimutusta eli orogeniaa tapahtuu litosfäärilaattojen törmäysvyöhykkeissä. Kahden mantereisen laatan törmätessä poimuttuminen on voimakasta. Maapallolla syntyy jatkuvasti uutta kallioperää ja tapahtuu vuorenpoimutksia. Poimuvuoristot syntyvät litosfäärilaattojen törmäyskohtiin.

Kun litosfäärilaatat törmäävät toisiinsa, suuri paine ja koreka lämpötila muuttavat alkuperäisten kivilajien fysikaalisia ja kemiallisia ominaisuuksia. Ilmiötä kutsutaan metaforfoosiksi ja syntyneitä kivilajeja metamorfisiksi eli muuttuneiksi kivilajeiksi.



Vesi, tuuli ja jäätiköt kuljettavat kallioperästä rapautunutta ainesta, joka kerrostuu painanteisiin sedimenteiksi eli maalajikerrostumiksi. Yleisimmin sedimenttejä kerrostuu merten ja järvien pohjalle. Sedimenttikerrokset voivat pitkän ajan kulessa muodostua jopa kilometrien paksuisiksi kerrostumiksi. Yläpuolisten sedimenttien paino nostaa painetta alemmissa kerrostumissa, jotka iskostuvat eli kivettyvät sedimenttikiviksi eli kerrostuneiksi kiviksi. Tätä kutsutaan diageeniksi.

Tehtävä 4, s.99

Selvitä, miten paljon Himalajan vuoristo kohoaa joka vuosi. Mistä kohoaminen johtuu?
-Himalaja on syntynyt Intian-Australian ja Euraasiamannerlaattojen törmäyksessä. Mannerlaatat ovat yhä liikkeessä, minkä vuoksi Himalaja nousee 2,5–5 cm vuosisadassa eroosiosta huolimatta.


Maa- kolmas kivi auringosta

Maapallo sai alkunsa pöly- ja kaasu pilvistä noin 4,6 miljardia vuotta sitten eli samaan aikaan muun aurinkokunnan kanssa. Alkuvaiheessa maapallo oli kuuma planeetta, jonka lämpötilaa nostivat jakuva meteoriitti pommitus sekä maapallon sisäisten radioaktiivisten aineiden hajomaminen. Kun lämpötila nousi, raskaammat alkuaineet rauta ja nikkeli sulivat ja alkoivat vajota kohti maapallon sisäosia. Samalla ne työnsivät keveämpiä aineita tieltään kohti maan pintakerroksia. Näin maapallolle syntyi kerroksellinen rakenne.

Maapallon sisärakenne jaetaan kolmeen kerrokseen: ytimeen, vaippaan ja kuoreen. Kuori ja vaipan ylimmäinen osa ovat kiinteää kiviainesta ja muodostavat yhdessä litosfäärin.























Maapallon kuorikerros ei ole yhtenäinen, vaan se muodostuu useista litodfäärilaatoista, jotka liikkuvat eri suuntiin. Litosfääri on jakautunut seitsemään suurempaan ja alle kymmeneen pienempään litosfäärilaattaan. Ne voivat muodostua sekä mereisestä että mantereista litosfääristä tai vain toisesta.
Maapallon kuori on kiinteää kiveä, joka kelluu vaipan päällä. Kuoren paksuudessa on suurta vaihtelua. Mantereinen kuori on keskimäärin 30 km paksu, ja paikoin korkeiden vuoristojen alla jopa 50-60 km paksu. Mantereinen kuori on muodostunut suurelta osin graniitista. Mantereisen kuoren aines on muodostunut pääosin piistä ja alumiinista.
Mereinen kuori on selvästi mantereista ohuempi, paksuudeltaan keskimäärin vain viisi km. Aines on vulkaanista basalttista kiveä ja raskaampaa kuin mantereisen kuoren. Sen yleisimmät alkuaineet ovat pii ja magnesium.


  • Litosfäärilaatat kelluvat tiheämmin astenosfäärin päällä. Astenosfäärin konvektiovirtaukset liikuttavat laattoja.
  • Litosfäärilaattojen erkanemissaumoissa syntyy uutta mereistä kuorta. Törmäyssaumoissa vanhaa kuorta painuu alityöntönä astenosfääriin, jossa se sulaa. Litosfäärilaattojen reunoilla on yleisesti vulkanismia, maanjäristyksiä ja vuorenpoimutusta.

Tehtävä 4, s.94
Selvitä, mikä sai aikaan lähes 11 km syvän Mariianien haudan Tyynessämeressä.
Mariaanien hauta on muodostunut Tyynenmeren mannerlaatan subduktoituessa Filippiinien laatan alle.


maanantai 10. marraskuuta 2014

Biomit päiväntasaajalta navoille

Biosfääri muodostuu sinne, missä ilma, vesi ja maaperä yhdistyvät. Auringon energia virtaa ravintokejuissa ekosysteemin läpi. Veden ja alkuaineiden kiertokulku on ikuista elottoman ja elollisen luonnon välillä. 
    Jokaisella eliölajilla on optimaaliset lämpötila- ja kosteusolosuhteet, joissa ne viihtyvät parhaiten. Maailmassa on miljoonia eliölajeja, ja niillä joikaisella on omat erityispiirteensä. Kasvit, joilla on samantyyppiset kasvupaikkavaatimukset, muodostavat muiden eliöiden sekä abioottisten eli elottomien tekijöiden kanssa biomeja. Biomien levinneisyysalueet noudattavat yleensä ilmastovyöhykkeiden rajoja.



Trooppiset sademetsät sijaitsevat päiväntasaajan molemmin puolin alueilla, missä on aina lämmintä yli 18 astetta ja sataa päivittäin. Hehtaarilla voi kasvaa satoja eri puulajeja. Metsässä kasvaa liaaneja ja muita epifyyttejä, kuten orkideoja.

Subtrooppiset sademetsät muodostuvat mantereiden itäosiin, joissa lämpimien merivirtojen takia sataa erityisen runsaasti kesäisin. Lajimäärät ovat pienempiä kuin trooppisessa sademetsässä.

Savannit sijaitsevat trooppisilla alueilla, trooppiseten sademetsien etelä- ja pohjoinpuolella sekä päiväntasaajan alueen ylängöillä. Savanneilla on selkeä kuiva kausi ja sadekausi kerran vuodessa. Mitä lähempänä päiväntasaajaa savanni sijaitsee, sitä enemmän siellä sataa.

Monsuunimetsät sijaitsevat monsuunisateiden alueilla lähinnä Aasiassa. Lajirunasaudeltaan monsuunimetsät muistuttavat trooppisia sademetsiä, mutta sadekausien ja kuivien kausien jakautuminen eri vuodenajoille aiheuttaa sen, ettei puusto ole yhtä tiheää ja korkeaa kuin sademetsissä.

Aavikot voivat olla joko trooppisia, subtrooppisia tai kylmyysaavikoita. Aavikoilla sademäärä on pieni, mikä johtuu alueiden korkeapaineen vyöhykkeistä. Aavikoilla vuotuinen sademäärä alittaa 250mm.

Nahkealehtinen kasvillisuus (välimeren kasvillisuus) esiintyy talvisateiden alueella mantereiden länsireunoilla. Kuumat, kuivat kesät ja viileät, sateiset talvet johtuvat välimerenilmastosta ja auringon zeniittiaseman siirtymisestä. Turkki kuuluu nahkealehtiseen kasvillisuuteen! 

Lauhkean vyöhykkeen lehtimetsät kasvavat pääosin pohjoisella pallonpuoliskolla. Lehtimetsän kasvukautta rytmittävät tasainen ympärivuotinen sademäärä ja selkeät vuodenajat.

Arot sijaitsevat mantereiden keskiosissa. Ne ovat lauhkean vyöhykkeen puuttomia ruohostoalueita, joita on lähinnä pohjoisella pallonpuoliskolla.

Havumetsät eli taiga ulottuu Pohjois-Amerikasta Pohjois-Euroopan kautta Siperiaan. Puut ovat havupuita, jotka ovat sopeutuneet kylmiin talviin. Puulajeja ovat erityyppiset männyt ja kuuset.

Tundra esiintyy kylmällä vyöhykkeellä, jossa lämpimimmän kuukauden keskilämpötila on aina alle plus 10 astetta. Maa on ikiroudassa eikä siellä kasva puita.





















Tehtävä 3, s. 86
Mitä on aavikoituminen?
Kuivilla alueilla tapahtuvaa maan laadun heikentymistä, sillä ei kuitenkaan tarkoiteta varsinaisesti aavikoiden leviämsitä. Aavikoituminen voi johtua ilmaston luonnollisesta kuivumisesta, mutta monissa tapauksissa ihminen on aiheuttanut aavikoitumista tuhoamalla aavikon laidoilla hiekkaa sitovan pintakasvillisuuden, esim viljelemällä ja laiduntamalla.


Maanpinta- biosfäärin pohja

Maaperä on maankuoren päällimmäinen osa, irtomaakerros, josta kasvit ottavat tarvitsemansa veden ja ravinteet. Sen alla on kallioperä, jonka pinta on pitkän ajan kuluessa paikoitellen hajonnut, rapautunut, pieniksi paloiksi tuulen, sateen ja lämpövaihteluiden vaikutuksesta. Maaperän aines on syntynyt kallioperästä hitaasti rapautumalla tai se on kulkeutunut ja kasaantunut tuulen, veden tai jään avulla. Lisäksi maaperään on sekoittunut kuolleiden eliöiden jäänteistä syntynyttä eloperäistä eli orgaanista ainesta.
Suomena maaperä on muodostunut pääosin viimeisen jääkauden aikana ja sen jälkeen. Mannerjää irrotti ja murskasi kallioperää sekä muuta ainesta, kuljetti niitä ja kasasi uudelleen. Paikoin maisemassa on näkyvissä selviä eri maalajeista koostuvia muodostumia, ja paikoin kallioperää peittää vain ohut maakerros. 
Suomen kallioperä on maapallon vanhimpia. Sen vanhimmat osat sijaitsevat maamme pohjois- ja itäosissa.




Maalajit 

Maaperä koostuu maalajeista, jotka sisältävät lajitteita. Lajitteet jaotellaan rakeiden läpimitan mukaan. Lajitteita ovat muun muassa lohkareet, sora ja hiekka. Maalajit koostuvat usemmiten kahdesta tai usemmasta lajitteesta, harvoin vain yhdestä.

Maalajit jaetaan kivennäismaalajeihin ja eloperäisiin maalajeihin niiden syntytavan perusteella. Kivennäismaalajit ovat syntyneet kallioperästä rapautumalla. Eloperäiset maalajit ovat syntyneet kuolleiden kasvien ja eläinten hajotessa.
Kivennäismaalajien syntyyn ovat vaikuttaneet mannerjäätikön ja sen sulamisvesien liikkeet. Mannerjäätikkö on liikkuessaan repinyt mukaansa paljon kiviä ja maa-ainesta. Kun mannerjää alkoi sulaa, sen sisällä ollut maa-aines jäi kallioperän päälle sellaisenaan. Näin on syntynyt Suomen yleisin maalaji, moreeni, jota on yli 50% maamme pinta-alasta. Moreeni on yleinen maalaji metsien, savikoiden ja turvemaiden alla. Se on ainoa maalaji, joka sisältää kaikkia lajitteita lohkareista saveen sekoittuneena. Se on siin lajittumaton maalaji. Sen sijaan lajittuneita maalajeja ovat sora ja hiekka. Kivennäismaiksi luokitellaan maat, joissa eloperäistä ainesta on alle 20%.
Maannos on maaperän yläosaan kehittynyt kerroksellinen rakenne, jonka on saanut aikaan ilmaston, rapautumisen, kasvillisuuden, eläinten ja maaperän hajottajien yhteisvaikutus. Eri leveysasteilla on erilaisia maannoksia.



Ilmaston ja kasvillisuuden vaikutukset maaperään

Trooppisessa ilmastossa rankat sateet ja korkea lämpötila nopeuttavat kemiallista reaktiota. Siksi maaperä on usein rappautunutta. Eloperäistä ainetta on pintamaassa vähän, koska hajottajat toimivat tehokkaasti. Näillä alueilla esiintyy latosolimaannoksia. Ne ovat väriltään punaruskeita, koska rauta-, alumiini- ja magnesiumoksidit eivät huuhtoudu vajoveden mukana, vaan jäävät maaperän yläosaan. Maannokset soveltuvat huonosti maanviljelyyn vähäravinteisuuden takia. Kuivuessaan latosolimaannos kovettuu lateriitiksi. 

    Havumetsäilmastojen alueella on kosteaa ja viileää, jolloin hapan eloperäinen aines hajoaa hitaasti ja muodostaa podsolin. Sadevesi muuttuu laimeaksi hapoksi valuessaan humuskerroksen läpi ja liuottaa kivennäismaan yläosasta mineraaleja. Humuskerroksen alla oleva uuttumiskerros on vaalena harmaa, koska se sisältää runsaasti kvartsipitoista hiekkaa. Uuuttumiskerroksen alla on rikastumiskerros, johon rauta- ja alumiinioksidit kertyvät. Vajovesi vie mukanaan ravinteita, jolloin ne ovat kasvien ulottumattomissa.
    Aroalueiden maannos on mustamulta eli tsernosemi, joka on erinomaista viljelymaata. Vajovesi huuhtoo pintamaassa olevia ravinteita syvemmälle maaperään, vettä läpäisemättömään lössikerrokseen asti. Kesällä haihtuminen on sateita suurempaa ja syvältä maaperästä nousee ravinnepitoista vettä kapillaarisesti pintakerrokseen, johon on muodostunut tumma humuskerros eli mustamulta.
Turkissa esiintyy vuoristomaannosta ja mustamultamaannosta! 




Tehtävä 1, s.79
Millaista maannosta esiintyy
a) Unkarin pustalla: Ruskomaannos
b) Suomen havumetsissä: Podsolimaannos
c) Kongon sademetsäalueella: Latosolimaannos

Ilmasto- aina muutoksessa

Maapallon nykyiset elinolosuhteet perustuvat kasvihuoneilmiöön, joka muotoutui jo maapallon synnyn jälkeisinä vuosimiljoonina noin 4 miljardia vuotta sitten. Maapallon hiilivarannoista suuri osa oli tuolloin vielä hiilidioksidina ilmassa. Merkittävä osa maapallon hiilestä sitoutui fotosynteesissä kasvillisuuteen ja kerrostui hiilikerroksiksi kivihiilikaudella 360-286 miljoonaa vuotta sitten. Ilmekehän luontaiset kasvihuonekaasut eli vesihöyry, hiilidioksidi ja metaani nostavat maapallon keskilämpötilaa 33 astetta. Jos luontaista kasvihuoneilmiötä ei olisi, maapallon keskilämpötila olisi -18 astetta.
Viimeisten 150 vuoden aikana huomattava osa maapallon fossiilista hiili- ja öljyvarastoista on käytetty ja hiili on vapautunut takaisin ilmakehään hiilidioksidina. Samalla kasvihuoneilmiö on ihmisten takia voimistunut ja nostanut maapallon luontaista lämpötilaa. 


Maapallolla on ollut viisi jääkausiaikaa eli glasiaalikautta, jolloin ainakin osa maapallosta on peittynyt jäätiköiden alle. Jääkausien pituus vaihtelee kymmensitä miljoonista vuosista sataan miljoonaan vuoteen. Jääkausiaikojen keskellä on lyhyitä lämpöjaksoja, interglasiaaleja. Elämme parhaillaan holoseenikautta eli lämmintä interglasiaalivaihetta. On todennäköistä, että 5000-10 000 vuoden kuluessa nykyinen interglasiaali päättyy ja jäätiköt valtaavat uudelleen maapallon. 
    Jääkausien syntyyn vaikuttavia tekijöitä ei täysin tunneta. Jäätiköitymiseen vaikuttavat muutokset maan kiertoradassa, mannerten sijainti maapallolla, pinnanmuodot ja vuortenpoimutus.


Ihmisen voimistama kasvihuoneilmiö

Ihminen on voimistanut kasvihuoneilmiötä vapauttamalla ilmakehään runsaasti kasvihuonekaasuja. Näistä merkittävämmät ovat hiilidioksidi, metaani, otsoni, dityppioksidi ja monet teollisesti tuotetut kemikaalit kuten hiilivedyt sekä fluori- ja bromiyhdisteet. Myös vesihöyry on voimakas kasvihuonekaasu, mutta sen määrään ilmakehässä ihminen ei suoraan vaikuta.
    Ilmastomalleilla on ennustettu, että maapallon keskilämpötila nousee tällä vuosisadalla 1-6 astetta nykyisestä. Suuri vaihtelu väli johtuu ilmastomallien välisistä eroista ja siitä, ettei vielä tiedetä, onnistutaanko kasvihuonekaasujen päästöjä vähentämään nopeasti.
    Ilmastonmuutos vaikuttaa sademääriin ja sateiden jakautumiseen eri alueilla. Suuressa osassa maapalloa sademäärät lisääntyvät.

keskiviikko 5. marraskuuta 2014

Ilmastot tropiikista jäätikölle

Ilmastolla tarkoitetaan alueelle tyypillistä säätä ja sen vaihteluita pitkällä aikavälillä. Ilmaston kuvaamiseksi käytetään yleensä 30 vuoden tilastollista jaksoa. Ilmastoon vaikuttavat etäisyys päiväntasaajasta ja merestä, korkeus maanpinnasta, merivirrat ja tuulet. Sijainti meren lähellä tasoittaa vuodenaikasia lämpötilaeroja ja sijainti keskellä mannerta saa aikaan suuret vuodenaikaiset lämpötilaerot. Samalla leveyspiirillä voi siis olla useita erilaisia ilmastoja.
    Ilmastoja luokitellaan monella eri tavalla. Ne voidaan jakaa yleisesti meri,- manner- ja väli-ilmastoihin tai esimerkiksi koon perusteella mikro,- meso- ja makroilmastoihin.
Maapallon ilmastot jaetaan lämpötilan ja sademäärän perusteella viiteen pääluokkaan:
trooppiset ilmastot, kuivat ilmastot, viileät ilmastot ja jääilmastot.

Trooppiset ilmastot sijoittuvat päiväntasaajan molemmin puolin ja jokaisen kuukauden keskilämpötila ylittää 18 C. Lämpötila ei eroa erivuodenaikoina toisistaan ja vuotuinen sademäärä on suuri. Tähän kuuluvat sademetsä-, savanni- ja monsuuni-ilmastot.
















Kuivat ilmastot sijaitsevat kääntöpiirien molemmin puolin. Laskevat ilmavirtaukset ovat alueella vallitsevia ja siksi sademäärä jää vähäiseksi tai kausittaiseksi. Sää on yleensä selkeää ja lämmintä tai kuumaa. Aavikko- ja aroilmastot kuuluvat kuivaan ilmastoon.
















Lauhkeat ilmasot sijoittuvat kääntöpiirien ja napapiirien väliselle alueelle. Lauhkeus aiheutuu usein meren läheisyydestä. Sateita tulee läpi vuoden, kesät ovat lämpimiä ja talvet leutoja. Välimeren ilmastoalue talvisateineen ja kuumine kesineen kuuluu tähän luokkaan ja sitä esiintyy myös muualla kuin välimerellä. Esim Kaliforniassa, Keski-Chilessä, Etelä-Afrikassa ja Lounais- ja Etelä-Australiassa.












Viileät ilmastot sijoittuvat myös kääntöpiirien ja napapiirien väliselle alueelle, mutta ovat selkeästi mantereisia ilmastoja. Niille ovat tyypillisä kylmät talvet ja lauhkeat kesät. Sateita on ympärivuoden.



Jääilmastot sijaitsevat napojen ympärillä. Tähän ilmastoon kuuluvat tundra-alueet ja ikuisen jään peitossa olevat alueet.




























Ilmastodiagrammit
Keskeisimmät ilmastoa kuvaavat tunnusluvut ovat alueen keskilämpötila ja keskimääräinen sademäärä. Näiden perusteella laaditaan alueen ilmastodiagrammi. Kuukausittaiset sademäärät ilmaistaan yleensä sinisillä pylväillä ja lämpötilaa kuvataan punaisella käyrällä. Jos lämpötilakäyrä on lähes suora eli lämpötila ei vaihtele juurikaan vuoden aikana ja sateita tulee tasaisesti läpi vuoden, on kyseessä tropiikkiin sijoittuva ilmastodiagrammi. Jos viilein kausi sijoittuu kesä-, heinä- ja elokuulle, kyseessä on eteläiselle pallonpuoliskolle sijoittuva ilmastodiagrammi. Jos taas kesän tai talven välillä on suuret lämpötilavaihtelut, kyseessä on yleensä mantereen keskellä ja kaukana päiväntasaajasta sijaitsevan alueen ilmastodiagrammi.


Turkin ilmasto on välimerellinen lauhkea ilmasto. Rannikolla kesät ovat kuumia ja suhteellisen kuivia ja talvet viileitä ja kosteita, mutta ilmasto voi olla huomattavasti ankarampi maan kuivemmissa sisäosissa. Rannikon vuoristot estävät Välimeren vaikutusta sisämaassa, joten Turkin sisäosissa vallitsee mannermainen ilmasto selkeine vuodenaikoineen.











 El Nino ja La nina ovat normaalista säätilanteesta poikkeavia ilmastonhäiriöitä ja kuuluvat luonnollisena osana maapallon ilmastoon. Ilmiö aiheutuu syvänveden hitaista virtauksista ja niiden aiheuttamista muutoksista pintavesien lämpötiloissa ja ilmakehässä. Ne esiintyvät säännöllisesti noin neljän vuoden välein ja ilmenevät selkeimmin Tyynenmeren alueen tuulien ja merivirtojen muutoksina.

Tehtävä 1, s.68
Miksi samalla leveyspiirillä voi olla eri ilmastovyöhykkeisiin kuuluvia alueita?

- Sijainti meren lähellä tasoittaa vuodenaikaisia lämpötilaeroja ja sijainti keskellä mannerta saa aikaan suuret lämpötilaerot. Samalla leveyspiirillä voi siis olla useita erilaisia ilmastoja.